Olimme Suomen aforismiyhdistyksen kanssa Oodissa 2019 syksyllä tekemässä mietelauseita.

Etsimme aiheita postikorteista ja löysin kauniin tytön kuvan, jossa lumihiutaleet olivat koristaneet

ikkunaa. Siitä syntyi aforismi, joka on tälläkin sivulla nähtävissä. Tein siitä myöhemmin myös

laulun, joka osalllistui Sävellyskilpailu 2020-kilpailuun. Tekeleestä tykättiin ja pääsin finaaliin,

jonka osanottajia ei laitettu paremmuusjärjestykseen. Musiikin tuominen tehttyyn tekstiin antaa

uuden ulottuvuuden. Tuli hyvä mieli, kun onnistui ja teki mieli tehdä lisää lauluja. Kiitos.

Osallistuin Riihimäkiaiheiseen

biisinsanoituskilpailuun

sanoituksellani"Punajuurella". Pääsin

viiden parhaan joukkoon. Tuntui hyvältä ja

omituiselta. Vastaanotin 5.2.2019 Runebergin

päivänä Riihimäellä Vihreässä talossa

kunniakirjan ja ruusun. Paikka täyttyi paikalle

kutsutuista ja yleisöstä, jotka tulivat

kuuntelemaan"Puhuu kuin Ruuneberi -

tilaisuuteen" Jarkko Martikaista ja Palefacea

(Karri Miettistä= kilpailun päätuomari).


Paleface ja Harri Saksala valitsivat

kilpailunparhaatsanoitukset."

Sanoituskilpailun takana HUMAK:in-hanke ja

kilpailun Riihimäki-sarjantoteuttamisen

yhteistyössä ovat Riihimäenkaupunki, Vihreä

talo sekä Rock Academy Finland. Tämän

sarjan lisäksi kilpailussaetsittiin Turulle ja

Imatralle omiakaupunkisanoituksia sekä

valtakunnallisessa sarjassa koko Suomen kaupunkitekstiä."

(Hyvinkään viikkouutisista lainaus 6.2.2019)

Suomen aforismiyhdistys

Viikon aforismi ( marraskuu 2019 )

lumen pisarat silmissään

hän haaveili joulusta

jonka piirtäisi.

Päivi Lappalainen

Pohjoismaiden suurin showkuoro Buffo musisoi tänäkin vuonna useilla paikkakunnilla kuten Järvenpäässä, Hämeenlinnassa, Helsingin Savoyssa ja Joensuussa.

Mukana siis kuoro, kaksi kuningasta, kuninkaallinen orkesteri ja upeat tanssijat. Tule sinäkin saamaan iloinen ja lämmin joulumieli. Tervetuloa!

Kevätkonserttimme 2019 ohjelmisto.