Uudenmaan kirjoittajat- kirja-arvio

8.7.2021 Pikku-Peikon Rusettipuumetsä – Ulla WelinUlla Welin: Pikku-Peikon RusettipuumetsäNeirol-kustannusKirjan kuvitus: Britta MunsterhjelmSidottu, kovakantinen, 64 s.Ilmestynyt elokuussa 2020.ISBN 978-952-7405-03-1
Pikku-Peikon Rusettipuumetsä


Sain jo aikaa sitten Ulla Weliniltä hänen jälkipolville kirjoittamansa lorukirjan nimeltään Pikku-Peikon Rusettipuumetsä. Hän on julkaissut aiemmin muun muassa historiikkeja, romaaneja ja 16 runokirjaa.

Minun äitini ei lukenut satuja lapsilleen, vaikka olikin kovin perinteinen ja pullantuoksuinen, sen sijaan hoitajani Irja luki joskus minulle Hannua ja Kerttua. Ei tullut lapsena tutuksi Kirsi Kunnas tai Ilpo Tiihonen, joita taas kirjailija Welin kertoo ihailleensa.
Welinin 2020 julkaistu lorukirja avaa yhteiskunnan, jossa seikkailevat hyvikset, pahikset, peikot, prinsessat ja eläimet. Se alkaa runolla tarhaan lähdöstä, kun kengät eivät löydä oikeisiin jalkoihin. Aikuisilla on joka-aamuinen kiire, mutta lapsi ehtii tutkia matkan varrella ympäristöään:
- Katso äiti lehtiä noita, nehän ovat kuin kultakolikoita!


Kirjan rusettipuumetsä sijaitsee silmäluomien takana, kahden korvan välissä, jossa on linna. Linnassa kahdeksan prinsessaa ja prinssiä: satumaa, joka sisältää noidat, sammakot, ahneet, lierot, keijut ja menninkäiset. Sille löytynee elämässä vertailukohtia.
Prinsessat syövät pizzaa ja kapinoivat. Aloittelevien prinsessojen on hankala sopeutua monien etikettien maailmaan. Nämä prinsessat eivät hae tyttöydelleen pelkkää pönkitystä kiltteilemällä, vaan kokeilevat rohkeasti rajojaan riehumalla, jalkaa polkemalla ja kiipeilemällä puuhun. Viimein prinsessat pääsevät myös tanssiaisiin, jossa yksi neitosista lahjoittaa tanssikavaljeerilleen hiuskiehkuran muistoksi. Tätä tanssikaveri, joka on hovipoika, säilyttää medaljonkinaan koko elämänsä. Näin eri yhteiskuntaluokat kohtaavat.


Draamaa riittää, kun peikko varastaa linnan kauhan, niin noita taikoo sen madoksi ja sen jälkeen vielä koivuksi. Tästäpä peikko suuttuu ja viimein noita murtaa taian:
- murluu murluu, taika takaisin tuu. Mikä on nyt puu, se olkoon kauha. Ja siitä seuraa oikea rauha.


Taiston jälkeen peikko saa idean ripustaa kaikista prinsessojen pihalle tippuneista lettinauhoista rusettipuumetsän. Siitäpä oiva nimi kirjalle, joka sisältää loruja, riimirunoja, mutta myös muutaman Kalevalamittaisen säkeen. Monet lorut taipuvat myös lauluiksi.

(Toiveenani on saada säveltää ainakin yksi.)


Teos on kepeä ja helppo lukea; omistettu jälkipolville, kuten iso-iso-mummo Welin kirjan omistuskirjoituksella kertoo. Kirjan kuvat ovat Britta Munsterhjelmin, ja kirjailijan kasvokuva Teija Loposen ottama. Kustantaja: Neirol-kustannus.


Tutustuin teosta lukiessa myös hiukan Kaarina Helakisan ja Marjatta Kurenniemen tuotantoon ja koin yhtäläisyyttä vain hiukan aihepiireissä ja siinä, että tekstit ovat loruja.
- Kirjan syvin idea on siinä, että minusta tämän päivän puhekieli on karmeaa suomen, englannin ja tietokonekielen sekoitusta. Uskon, että kun lapselle luetaan loruja ja riimejä, hänelle jää takaraivoon suomen kielen rytmi ja moninaisuus. Tärkeää myös se, että kielellä voi leikkiä ja siinä on huumoria. Tämän päivän arkikieli on niin tosikkoa, että hirvittää, avautuu Ulla Welin.

Minä taas en muista oikein yhtään tunnettua lorua, jota minulle olisi lapsena luettu. En valita, sillä meillä laulettiin ja tanssittiin. Isä souvatteli ennen nukkumaanmenoa minua: "aa tuutilulla annapa pissin tulla ja jos sieltä tulloo kakkaakkii nii anna sennii tulla!"


Kiitos tästä lahjakirjasta Ulla Welin. Hyviä lukuhetkiä niille sadoille, jotka toivottavasti tämän luettuaan ryntäävät kirjastoon tai tilaamaan kirjan.
P.s paketoin teosta lapsenlapselleni Aleksanderille syntymäpäiviä odotellen.

Teksti: Päivi Lappalainen





Julkaistu 15.8.2013 / Verkkolehti Kielikukkanen

Notkea sanankäyttäjä

kielikuk.jpg

Teksti ja kuva Päivi Lappalainen

Merja Virolainen kirjoittaa rakkaudella tulevien kirjailijasukupolvien hyväksi.

Helsinkiläinen Lapualla 1962 syntynyt kirjailija Merja Virolainen on kirjoittanut jo neljä runoteosta, näytelmän ja lyhytproosateoksen. Lisäksi hän on toiminut kriitikkona sekä Nuori Voima -lehdessä että Ylioppilas-lehdessä, mutta myös runojen suomentajana lähes 25 vuotta.

Tämänhetkinen työ Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun johtajaopettajana sisältää paljon luentoja, tekstipajojen pitoa ja henkilökohtaista kirjoitusvalmennusta oppilaille. Juuri nyt, kun hän on erittäin kiireinen, hän kokee kirjoittamisen erityisen suureksi nautinnoksi.

merja_ja_kyl_008.jpgKirjailija Merja Virolaista huolestuttaa maailmassa ihmisen halu uskoa valheita. Totuus ei kiinnosta. Kun tiedostusvälineet otsikoivat virheellisesti asioita, ne niellään sellaisenaan. Halutaan vain skandaaleita, juoruja ja julkisuutta.

Harrastajasta kirjailijaksi

Suomalaisen lyriikan huippua edustava Merja Virolainen on raapustanut runoja siitä lähtien, kun on oppinut kirjoittamaan. Hän runoili ahkerasti myös opiskeluaikanaan Lahdessa puukaupunginosa Paavolan ullakkoyksiössään. Virolainen kuului lahtelaiseen harrastajarunoryhmään, jota silloinen Lahden kirjastonjohtaja Ritva Piispanen kutsui usein kotiinsa keskustelemaan. Tuolloin hän luonnehti runoja niin, että ne ovat olemassa jo ihmisissä. Täytyi vain avata kotelot, niin perhoset pääsevät lentämään.

Vuoden 1984 Etelä-Suomen Sanomissa julkaistussa edellä mainitun runoryhmän haastattelussa Virolainen vertaa kustantamoita ulkomaalaistoimistoihin. Ketkä pääsevät maahan ja ketkä eivät. Nykylyriikkakin on täyttä sontaa! Tänään runous on hänen mukaansa erityistä kieltä ja kustannustoiminta monimuotoisempaa kuin silloin.

Virolainen valmistui pukusuunnittelijaksi Lahden Taideteollisesta opistosta vuonna 1986. Sen jälkeen hän teki nukke-, lavaste- ja julistesuunnittelijan töitä Teatteri Hevosenkengässä Espoossa 3 vuotta. Samaan aikaan vuonna 1990 WSOY julkaisi hänen ensimmäinen runoteoksensa Hellyyttäsi taitat gardenian. Sanat eivät riittäneet kuvaamaan hänen onneaan siitä, että kokoelma ylitti julkaisukynnyksen.

Nautittavan notkeaksi sanankäyttäjäksi kehuttu Virolainen oli kiinnostunut sekä antiikin että keskiajan runoilijoista, kuten Marie de Francesta ja Christine de Pisanista. Kirja sisältää muun muassa Odysseuksen kohtaamisia eri naisten kanssa naisen näkökulmasta. Antiikin naiset Kirke, Kalypso, Nausikaa ja Penelope olivat roolihahmoja, kuten myös Christine de Pisan, joiden kautta hän kuvasi omia ajatuksiaan, jotka sisälsivät melko paljon nuoren naisen erotiikkaa.

Runoista lyhytproosaan

Seuraavan runoteoksen Tervapeilin (1995, Tammi) teema on kielletty rakkaus. Huikean tarkassa ja näkemyksellisessä teoksessa on lainauksia Aino Kallaksen Sudenmorsiamesta, mutta hippunen myös helsinkiläistä kotiseuturunoutta:

Jatkoilta muut kaikki lähtevät
jonkun toisen kanssa,
sinä hänen kanssaan:
minulla yksin
on yhdynnän jälkeinen alakulo
koko ajan, hymyilen
tunteakseni iloa.
Pelkään valomerkkejä:
toivon muutosta loppuun asti.
Enkö tunne aamunkajoa Helsinginkadulla
jo kyllin tarkkaan,
monenkirjavaa jokea
jonka rannalle ajelehdin
siitä kirjoittamaan?
Kaikki lähtevät jatkoilta
jonkun kanssa,
minulle annettiin teidät kaikki,
ei ketään.

Kolmannen kirjan Pilvet peittävät sisäänsä pilvet yksi tärkeistä aiheista on isän kuolema, rakkaus ja perhesuhteet. Siinä leikitään ja assosioidaan jälleen virolaismaisen vapaasti. On myönnettävä, että kirjan luettuaan tuntee käyneensä Bengalissa ja Panamassa, vaikkei edes heti muistaisi, missä ne sijaitsevat.

Ganga on supissut ennustuksensa korvaani puhumattakaan kokemistani monsuunisateista ja Atlantin pohjan repeämisestä allani. Tästä onkin hyvä jatkaa turvalliseen viinin, teen ja Lopen perunan kera iki-ihanaan Gurmee-runoon. Suosittelen. Jälleen hengästyttävä runoteos. Tällaisiako niiden tulee olla ja onko pakko?

Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon saanut Olen tyttö, ihanaa ( 2003, Tammi) on taas kaksiosainen teos, jonka tarina vie lapsuuden, tyttöjen ja poikienkin ihanista leikeistä aikuisuuden varjoihin. Virolaisen lyhtyproosateos Kontaktia halutaan (2007, Tammi) koostuu fiktiivisistä seuranhakuilmoituksista.

− Kävin netissä läpi erinäisiä deittisivustoja ja totesin ilmoituksista, että itse keksimällä tulee paljon parempia, toteaa hän.

Runouttakin sisältävä teos on suorasukainen ja häpeilemätön. Virolaisen Kontaktia halutaan on syväsukellus kontaktinhaun uhmakkaaseen ja hekumalliseen maailmaan. Se juhlii niin miesten, naisten, homojen, lesbojen, kilttien ja tuhmien toisistaan poikkeavien ihmisten seksuaalisutta monin eri tavoin.

Toistaiseksi viimeisessä ja kirjailijalle tärkeimmässä Valloittaja-teoksessa Virolainen kaivoi nuoruudestaan esille esikuvarunoilijoidensa runot ja syventyi niihin uudelleen. Hän palasi heidän asuinsijoilleen Ranskaan, Kiinaan, Japaniin ja Espanjaan.

Kirjailija oli tutustunut aiemmin Helsingissä mieheen, johon rakastui. Vuosina 2006−2008 tehty matka ja hänen elämänsä huikein rakkaussuhde kietoutuivat toisiinsa.

− Esikuvieni Baudelairen, Li Pon, Petrarcan, Byronin ja Rumin tuotokset olivat rakkausrunoja, ja ne jopa neuvoivat minua rakkaussuhteessani, tilittää Virolainen.

Keskeislyyristä, omaelämäkerrallista runoutta sisältävä monikerroksinen teos sopii mainiosti myös runoilijoille oppikirjaksi, sillä sen loppuosassa selostetaan runojen tekovaihetta, -tapaa ja kirjallista taustaa esimerkillisesti.

Rakkaudesta runoilijoihin

Merja Virolainen on valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1998 pääaineenaan teoreettinen filosofia ja sivuaineenaan yleinen kirjallisuustiede. Hänen runojaan on käännetty yli 17 kielelle, ja nyt niitä käännetään jo venäjäksikin. Itse hän on kääntänyt yli kolmeakymmentä runoilijaa.

− Kääntäisin runoilijoita vaikka kuinka paljon, jos joku kustantaisi. Kustantajat eivät ole kiinnostuneita runoudesta ja vielä vähemmän käännöksistä! kihisee hän.

Jos kirjoittamista niin kirjoittamisen opetustyötäkin hän tekee vilpittömästi rakkaudesta tulevien kirjailijasukupolvien hyväksi.

− Runojen on oltava omaperäisiä, ja niissä on oltava kielentajua. Itsensä kehittäminen ja kirjallinen sivistys ovat tärkeitä. Älä tyydy siihen, mikä ensimmäisenä tulee mieleen, vaan katso pidemmälle, hän muistuttaa runoilijaksi haluavia.

Virolainen harrastaa liikuntaa päivittäin terveyssyistä, koska sai sydäninfarktin viitisen vuotta sitten. Lisäksi hän matkailee luonto- ja kulttuuriympäristöissä rentoutuakseen ja kerätäkseen erilaisia kielikuvia. Kansainvälisestikin tunnustettu kirjailija Merja Virolainen iloitsee Valloittaja-teoksen ylistävistä arvosteluista, odottaa jo ensi vuotta ja huoahtaa:

− Sain kutsun esiintymään maailman suurimmille runofestivaaleille − Nicaraquaan. Se on suuri kunnia.

----------------------------------------------
Julkaistu 15.8.2013/ Verkkolehti Kielikukkanen

Mikä ihmeen ällikkä?

Teksti Päivi Lappalainen

Olin sukulaisissa. Mieheni serkku, Seppo, on aina ollut kova sutkauttelemaan, riimittelemään ja muuntelemaan sanoja ja lauseita mieleisekseen. Toisinaan mennessään vaikka helpotushotelliin hän saattaa sanoa, että mennäänpä lannalle, niin voi sitten lähteä vaikka Sannalle tai rannalle.

Muistan, kun nuorempana olimme leikki-ikäisten lastemme kanssa heillä yökylässä Lahdessa ja keskustelimme kesämökin hankkimisesta. Sepon mielipide oli, että minkä ihmeen takia matkustaa vapaa-aikaansa viettämään ehkä kauas vielä alkeellisempiin olosuhteisiin kuin missä nyt jo oli.

Olin samaa mieltä. Minäkin pidin ja pidän enemmän esimerkiksi hotelleista kuin alkeellisista mökkiolosuhteista.

Nyt Seppo ja hänen vaimonsa Ulla ovat rakentaneet mökkipihalleen uuden aitan, jossa voivat yöpyä myös itse. Kesämökkinä heillä on vaimon Asikkalassa sijaitseva syntymäkoti, jota asuu hänen veljensä. Seppo sanoi olleensa hämmästynyt siitä, kuinka ihanan viileä ja hyväntuoksuinen lähes kokonaan männystä tehty aitta on yöpyä. Hän sanoi leikillään olleensa siitä aivan ällikällä lyöty. Sen jälkeen hän alkoi ihmetellä sanontaa "ällikällä lyöty". Ja kysyikin minulta, että mistä tuo sanonta tuli ja mikä se ällikkä oikein on. En tiennyt.

Olimme sopineet grillausillasta heidän kotinsa ulkoterassilla. Käytimme sisätiloja vain tärkeimpiin toimintoihin, kuten nukkumiseen emmekä katselleet edes tv:tä puhumattakaan netistä.

Ehdin matkustaa kotiin Hyvinkäälle ja uinua yön yli, kunnes asia alkoi vaivata.

Aloin etsiä tietoa netistä. Wikipedia antoi ällikälle merkityksen hämmästyttää, yllättää ja ällistyttää. Internetin Suomi-sanakirja sanoi myös, että ällikällä lyöty on tyrmistynyt ja/tai hämmästynyt.

Yle.fi-sivuston Maria Rautio oli kysellyt viime helmikuussa lukijoiltaan, mitkä erikoiset sanonnat eivät olleet heille täysin selkeitä. Vastauksia oli tullut roppakaupalla.

Ällikällä lyöty -sanonnan on ilmeisesti kuviteltu liittyvän ruumiilliseen kuritukseen, mutta näin ei ole. Ällikkä liittyy älyyn. Murresana ällikkä merkitsee hämmästynyttä ihmistä, jonka äly on hetkellisesti lakannut toimimasta. Kun saa äkillisen iskun, niin äly ei toimi, koska on niin ällikällä lyöty.

Apua puhekieleemme pesiytyneiden sanontojen lähtökohtien selittämiseen Yle.fi-sivuston Maria Rautio sai Suomen ja sen sukukielten tutkijalta, tohtori Kaisa Häkkiseltä.

----------------------------------------------------------------

Älä aliarvioi äänioikeuttasi!

Europarlamenttiehdokas Arja Alho on sairaanhoitaja, kansanedustaja, valtiotieteiden tohtori ja entinen ministeri.Tänään Arja Alho on kansanedustajan sopeutuseläkkeellä mutta tekee myös kirjoitus- ja tutkimustyötä, erityisesti hän tutkii demokratiaa ja osallistumista.

Eu-parlamenttiin hän pyrki, koska halusi toimia visioidensa puolesta."Oltaisiin saatu yksi eläkeläinenkin työllistettyä", väläyttää Arja hirtehisesti. Hänellä on pitkä poliittinen kokemus, rohkeutta kommunikoida ja tarttua asioihin. Viime eduskuntavaalien mottoa "Siitä mistä ei voi puhua on puhuttava," hän ei unohtanut. Hänen kielitaitonsa ja verkostonsa on aina ollut tarpeeksi kattava. Ollessaan SDP:n radanvarsikiertueella mm. Hämeessä ja Savossa Alho muistutti meitä siitä, että emme saa aliarvioida äänioikeuttamme ja vähätellä sitä, että esi-isämme ovat sen meille hankkineet.


Mitä me epäilemme, kun emme vaivaudu kodeistamme äänestämään. Ja kenestä välitämme, kun emme osallistu. Ei siten ainakaan muutosta tule, että peput äänestävät mieluiten sohvaa. Pitäisikö äänestyksen tapahtua jo kokonaan netin kautta, että useampi kotihiirikin aukaisisi äänestyspaikan oven.Vai onko passiivisuus tae toisenlaiselle yhteiskuntajärjestelmälle?
Useat tiedotusvälineet eivät aina suosi avoimuutta. Sensuroidaan mieluiten koko eu-parlamenttiehdokkaiden esittely.

Arja Alhosta puolustettavia asioita ovat ainakin markkinamenon kaikkivoipaisuudesta puhdistettu talouspolitiikka, joka tukisi työllistymistä, ympäristöasiat ja terveys- ja tuloerojen kaventaminen."Lisäksi on hämärtynyt, mitkä ovat julkiset palvelut. Esimerkiksi kouluruokailu ei ole ravintolapalvelua. Sitä ei saisi kilpailuttaa. Sillä on myös kasvatuksellinen tehtävä, ja oppilaan tulisi saada päivittäin monipuolinen ja ravitseva lounas. Se on monelle ainoa lämmin ateria päivässä. On siivottava pois kaikenlainen muukin väärä kilpailuttaminen ja yksityistäminen."

Arja Alho on Eu-kriittinen "Eu:ssa ei tiedetä kaikkea. Näin ollen olisi lisättävä eu-maiden paikallista päättämistä. Silloin jäisi aikaa keskittyä tärkeisiin kansainvälistä yhteistyötä edellyttäviin asioihin kuten finanssi-, energia- ja ilmastokriisin ratkaisemiseen. Keskittyminen olennaiseen vähentäisi jättimäistä eu-lakitulvaa, jota emme tarvitse", valistaa Alho.


Päivi Lappalainen
arja.jpg

Tämä kirjoitus julkaistiin mm Savon sanomissa vuonna 2009.

A. Taskisen kolumni

TAITEILIJAN SELKÄRANKA

Kolumni

Taide on näkyvä osa yhteiskuntaa, mutta harvoilla on aito kuva tekijän työstä. Luova tekijä on erikoisammattilainen, jonka on sitouduttava työhönsä ollakseen uskottava. Hän on alkemisti, joka pitää luovuuden purot solisemassa. Työssään hän on usein yksin, joskus asettuu poikkiteloin yleistä mielipidettä vastaan. Toisaalta hänen on oltava sosiaalinen virtuoosi nykyajan muuttuvissa suhdanteissa.

Menestystä boostataan suhdetoiminnalla, hyvävelijärjestelmien, ehkä nykyään hyväsisarverkostojenkin kautta. Musiikkiala on kaupallisuuden läpitunkemaa, syvällisempää pohdintaa ei juuri ole. Kaikki halutaan nyt, INSTANT!

Taiteilijaelämä voi olla tuskaisaa kamppailua. Kuinka paljon voi myydä itseään säilyttäen itsekunnioituksensa? Mihin tehtäviin tai haastatteluihin tarttua? Tekijän tulee haastaa itseään, etsiä ja valikoida, jos ei halua vain jäädä passiin suosion paisteeseen.

Valtiovalta muovaa tekijästä yrittäjää, ikään kuin hän olisi poliittisen eliitin naruista vedeltävissä oleva puolidiletantti, joka painii sööttien innovaatioiden parissa ja elää kokeilevaa elämäänsä turvaverkkojen kissankehdossa. Vallan kabineteissa supistaan samalla tekijänoikeustulovirtojen ohjaamisesta valtion talouden mustiin aukkoihin.

Kehitystäkin tapahtuu! Tarja Cronberg teki "Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo" -raportin luovien alojen sosiaaliturvan kehittämiseksi. Kiitos siitä.


Tekijän on hyvä pysyä valveilla. Meillä on pari etuliikettä, jotka ovat pääosin aatteellisia yhdistyksiä; niiden ei pitäisi olla henkilökohtaisen vallankäytön työrukkasia. Apurahajärjestelmässä pitäisi antaa kunnon puhurin puhaltaa. Demokratian kannalta on välttämätöntä, että apurahalautakuntien jäsenistö vaihtuu usein. Näin klikkejä ei synny, ja luovuuden rikkaus toteutuu taloudellisessa tukemisessakin.

Tekijä voi olla viihdyttäjä, ei miellyttäjä, mutta toivottavasti uuden sisällön luoja. Parasta sisältöä luovat ominaisuuksiltaan juuri tähän kontekstiin soveltuvat poikkeusyksilöt. Sisältöä hamuavat luovat alat, yritykset, valtiovalta, ja yleisö − ja ne haluavat sen halvalla. "Artisti maksaa" ei ole nykyäänkään vieras ilmaisu musiikkibisneksessä.

Rehellisyys.

Muistuuko mieleen pölyn ja hämähäkinseittien alta muinainen käsite? Tekijän selkärangan ei tule joustaa kaikkiin asentoihin, joihin alan manipuloijat sen tahtovat venyttää.


Miettikää. Katsokaa esiripun taakse.

Teksti: Anne Taskinen, Heinäsirkka

Lehti, jossa teksti julkaistu: Gramexpress kesäkuu 2011

heinis.jpg

Kuva: Anne Taskisen kuvakokoelma.

Tällä palstalla julkaistavan kolumnin aihe on ajankohtainen juuri sillä hetkellä, tai sen kirjoittaja on jotenkin vahvasti esillä. Taiteilijan asema on miltei aina akuutti asia. Lisäksi Anne Taskinen on kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä Vasemmistoliiton riveissä vuonna 2012. Muistakaa äänestää, Annen numero on 115. Onnea Annelle!

erkka.jpg

Muusikko duunaa ilman tuntilaskuria.


Ari Koivusista hevikansan tietoisuuteen helsinkiläinen
kitaristi Erkka Korhonen sai jo nelivuotiaana lahjaksi

lelu-stratocasterin. Hän kokeili alakoululaisena basson, poikkihuilun,
saksofonin ja rumpujen soiton. Kitara voitti. Hän kävi Espoon
Kivenlahden musiikkiluokat, joiden merkitys hänen urallaan on
merkittävä.

KORHONEN SUOSITTELEE OPISKELUA

Korhosella on kolme ammattitutkintoa: Keskiasteen solistinen
muusikkotutkinto sähkökitaralla H:gin Pop/Jazz konservatoriosta, sekä
AMK-tutkinnot musiikkipedagokiikasta, ja musiikkituotannosta Stadia-
ammattikorkeakoulusta. Hän suosittelee opiskelemista, sillä kouluissa
saa luotua suhteita. Yhtyeessäkin soittaminen on tärkeää. Hyväksi
soittajaksi tullaan kuuntelemalla, imitoimalla ja harjoittelemalla. Jos
aikoo ammattilaiseksi on asennoiduttava niin, että töitä tehdään ilm

an
tuntilaskuria. "Tekniseen osaamiseen kannattaa nähdä vaivaa. Joku
sanoo, että hänellä ei ole tekniikkaa, mutta hänen soitossaan on
tunnetta. Paskapuhetta, tunne ja tekniikka eivät sulje pois toisiaan.
Vasta teknisesti taitava soittaja pystyy tulkitsemaan tunteitaan
vapaasti soittimellaan," neuvoo Korhonen.

RASKASTA JOULUA JUHLAKIERTUEELLA

Korhonen on sivutoiminen musiikin opettaja Pakilan musiikkiopistossa.
Hän on opettanut myös Nurmijärven kansanopisto Jukolassa vuoden
kitaransoittoa.

Esikuvia ovat ainakin KISS-yhtye, ja Deep Purplen kitaristi Steve Morse.

Korhonen on mukana myös sinfonista heviä soittavassa Northern
Kings-yhtyeessä, ja bile-ja coverbändi Jägermaestrossa.

Korhonen muistetaan myös bändistä, Urban Tale. Hänet on voinut bongata vaikka helsinkiläisestä ravintola On The Rocks:ista,

"Elävän musiikin karaokesta" (Live Band Karaoke).

Raskasta Joulua -kiertue on vuosittain. Se tarjoaa erilaista näkökulmaa
raskaan rockin kuuntelijoille, ja heille, jotka vielä hakevat
mieleistään joulumusiikkia.

"Ideoin projektin. Olen sen tuottaja, äänittäjä, sovittaja,
kapellimestari, kitaristi ja taustalaulaja. Onneksi roolit rajoittuvat
kiertueen eri vaiheisiin. Tällöin voin keikoilla keskittyä kitarointiin
ja bändin johtamiseen," selostaa Korhonen. Raskasta Joulua -projektissa
on ollut mukana myös monia tunnettuja muusikoita kuten Nightwish- ja
Tarot-yhtyeestä tuttu Marco Hietala, Ari Koivunen ja Teräsbetonin
Jarkko Ahola. Kaksi levyäkin on projektien aikana syntynyt vuosina 2004
ja 2006. Viime vuonna Raskasta Joulua-projekti teki 5-vuotisjuhlakiertueen.

Korhonen elää mm.keikkapalkkioista ja studiotyöstä. Hän on onnellinen,
että ei ole riippuvainen vain yhdestä tulon lähteestä. Hän nauttii
unelmatyöstään ja matkustelusta, ja nähtiin myös vuonna 2009
Presidentin linnassa daaminsa kera.

Päivi Hannele Lappalainen

Artikkeli julkaistu Nettiviihdelehti Sivustaseuraajassa heinäkuussa 2010.